Cosplaymörkö

Miksi minä harrastan cosplayta? Miksi haluan tuhlata köyhänpuoleista järjenjuoksuani kaavojen pähkäilyyn ja materiaalien etsimiseen?
Eräs nuorehko facebook kaverini esitti minulle tuon kysymyksen ja hetken pohtimisen jälkeen vastasin ykskantaan, koska tämä on hauska ja kehittävä harrastus. Mutta onhan tässä pakko olla muutakin? Jos harrastan vain tuon takia tätä aivoja tapattavaa lajia, niin minun pitäisi harrastaa suunnilleen jokaista tämän maailman vähääkään harrastuksena pidettävää lajia.
Mitä minä saan cosplaysta, mikä on tämän lajin viehätys? Miksi haluan harrastaa tätä, miksi teen jotain mikä saa joka kerta itseni hermoromahduksen partaalle? Miksi koettelen omia, jokseenkin mitättömiä taitojani?

(Laitan tähän posaukseen idiootteja kuvia teitä viihdyttämään)

Kun katselen terassin kaiteen yli, näen vähän nuukahtaneen omenapuun muutaman epämuodostuneen omenan kera. En voi olla miettimättä, että tuo omenapuu on kuin minä.  Vähän nuukahtanut, mutta silti jaksaa tuottaa hedelmää,vaikkakin vähän epämuodostuneita. Mutta tämä on ihan hyvä, en kuormita itseäni liikaa, teen juuri sen verran kuin itse jaksan. Eihän olisi mitään itua tehdä jotain, mikä kuluttaisi liikaa voimavarojasi?
Nyt joku taas nauraa keuhkojaan pihalle lauseeni takia. Miten joku voi mukamas polttaa itsensä loppuun cosplayn takia?
           Nauran takaisin, ja kovaa. Jotkut ovat onnekkaita, heidän elämänsä kulkee samalla kaavalla; työt/koulu – cossin tekoa – kaverit – lomailua – kaavalla. Minulla on joskus noin, ja silloin olen hyvin iloinen, mutta elämäni on silloin tylsää. Kaipaan jatkuvasti jotain uutta tekemistä, siksi pidän cossien suunnittelusta. Mutta myös tekemisen jano aiheuttaa sen, että haalin itselleni välillä ihan tuhottomasti tekemistä.
Tälläkin hetkellä istun Colwyn Bayssa, Walesissa erään mukavan ja ystävällisen naisen terassilla kirjoittamassa tätä. Olen viettänyt täällä kaksi viikkoa ja tulen viettämään vielä seuraavat kolme viikkoa. Työssäoppiminen ulkomailla, siksi minä täällä toisessa maassa oleilen.
Kun kotiudun takaisin Suomeen, olen muutaman päivän kotona (nukkumassa) jonka jälkeen lähden Hämeenlinnaan Rohan tallin turnajaisesitykseen avustamaan viikoksi. Kun palaan sieltä, saan olla muutaman päivän kotona, jonka jälkeen sitten joudunkin jo koulun penkille. Järjestelen aina viikonlopuille kaikkea kivaa menoa, harvoin olen ihan rauhassa kotosalla löhöämässä .
            Tässä syy, miksi minulla meinaa väillä loppua aika ja jaksamus kesken cossimisen kanssa. Tässä on myös se syy, miksi aloitan cossini tekemisen niin tuhottoman aikaisin. Minulta örvelöltä loppuisi muuten aika ja kun soppaan lisätään se, että kun harvoin minulla on vapaita viikonloppuja, niin sorrun laiskuuteen.

Joskus sänky on vain liian kiva paikka

Nyt jätetään minun kiireeni, jokaisella ihmisellä on välillä hektinen elämä, jotkut tekevät sen itse ja jotkut vain löytävät itsensä kiireiden keskeltä.

Haluan kehittyä ompelijana ja cossaajana. Vielä en voi puhua itsestäni kokeneena cossaajana, olen kaikkea muuta. Olen se möhlö maalaistollo, joka on pelännyt kavereidensa reaktiota tähän hassuun harrastukseen, eikä ole kertonut vanhemmilleen syytä miksi haluan matkustaa toiseen kaupunkiin vieraiden ihmisten joukkoon.
     Mutta nyt olen juossut rymistellen kaapista ulos peruukki päässä heiluen, huutaen cosplayn ilosanomaa, olen julistanut itseni cossaajaksi ja hulluksi kovaan ääneen. Ystäväni ovat olleet ihan okei homman kanssa, muutaman olen vetänyt perässäni cosplayn maailmaan. Vanhempani ovat olleet vähän ihmeissään, mutta tajunneet, että tämä on minulle yhtä tärkeä juttu kuin mikä tahansa muu, joten ovat antaneet minun rauhassa lainailla ja tehdä ties mitä tuhoja kotona kun olen kokeillut uusia tapoja tehdä jotain. Ja enää eivät he edes välitä, kun menen kysymään jotain ei niin normaalia. Kertovat vai tyynen rauhallisesti missä kyseinen tavara sijaitsee ja perään toteavat, että olen outo kun käytän vapaa-aikaani erinäisten asioiden kokoamiseen tai rakentamiseen. Tähän vastaankin iloisesti, heiltä ne geenit olen saanut, joten hulluus on tullut jostain muualta.

Olen aina vihannut omien käsityötaitojeni puuttumista. 

   Aina salaa yläasteen käsityötunneilla ihailin kun muut tekivät upeita mekkoja ja minä väsäsin vain yksinkertaisia housuja tai sitten ompelin joutsenta muistuttavia pehmoleluja. Yritin kehittyä ja opetella kaikkea uutta, mutta tyranni opettajani tappoi kaiken halun melkein heti. Hän ei antanut minun yrittää ja erehtyä, hän ei antanut tukea ja ohjeita, vaan lyttäsi kaiken mitä ehdotin, tai sitten käski vaihtaa helpompaan tekeleeseen. Onhan se vähän vaikea sitten yrittää toteuttaa itseään, kun opettaja vahtaa vain miten hyvin olen onnistunut yksittäisiä saumoissa eikä sitä, kuinka kehityn kolmen vuoden aikana.
     Ehkä tuon takia olen aina tehnyt kaappicosseja. En ole halunnut tehdä mitään itse, koska enhän minä osaa mitään, en osannut yläasteellakaan joten miksi osaisin nytkään? Ja kyllä, voin myöntää yhden asian, enkä häpeä sitä. Olen pelännyt muiden katseita, mitä he sanoisivat tästä cossista, haukkuvatko he minua, puhuvatko pahaa kun en ole ihannevartaloinen?
   Tästä olen päässyt yli, siksi olenkin nyt tekemässä ensimmäistä ihka omatekemääni cossia. En välitä ihmisten katseista ja mielipiteistä vaan menen pää pystyssä ja hymyilen. Tämä on minun cossini, minun vartaloni ja minun elämäni. Olen juuri hyvä tällaisena, cossini on hyvä, vaikkei se olisikaan ihan täydellinen.
Jokainen on kokenut sen ekan cossinsa, josta samaan aikaan on ylpeä ja silti teke mieli iskeä nyrkkinsä läpi naamastaan, kun se näyttää niin kämäiseltä.

Kivaa juu on  jee selata nettiä 

Miksi haluan kehittyä? Siksi, että haluan nähdä kuinka luon itse kankaista jotain upeaa. Haluan nähdä kuinka osaan tehdä vaikeampia ja vaikeampia juttuja. Haluan näyttää itselleni, että osaan kunhan vain haluan, pystyn oppimaan tämän jalon taidon. Kun tarpeeksi paljon harjoittelen tämän asian äärellä, pian olen valmis kisaamaan esityskisoissa.
     
Uusien materiaalinen ja ompelutapojen kokeilu ja etsiminen on kiehtovaa, on hienoa koittaa jotain uutta ja ehkä onnistuakin siinä. Joka kerta kun onnistun löytämään jonkun kivan uuden tavan ommella jotain, niin pursuan intoa ja voi sitä riemun määrää kun tajuan, että onnistuin jopa tekemään ompelun juuri kuin ohjeessa sanottiin. 
     Haluan haastaa itseäni, potkia itseäni eteenpäin, koetella rajojani. Tämä kaikki vain siksi, että pidän tästä yhdestä taiteen muodosta. Pidän uuden luomisesta omilla käsilläni, aivojeni käyttämisestä pulmien ratkaisuun. Ja pieni masokistinen puoli sisälläni huutaa, että harrastuksen takia pitää kärsiä. Ja minähän kärsin. ”Ei tämä onnistu. Hemmetin huono sauma. Aika loppuu kesken. Kuukauden tauko. Ruma kuin mikä. Peruukki on paska, hemmetti olen turvonnut kuin ankka rehuvarastossa. Naama kamalassa kunnossa, saankohan tätä punaisuutta peittoon. Mitä jos unohdan jotain? Kamalaa, con on huomenna, muilla on upeat asut, minulla tällainen kaappicossi. Miten selviän junasta ja perille coniin?”
Ttämä ei kuitenkan tarkoita, että nauttisin itseni kiduttamista (Nautin siitä, kihihihi. Huono vitsi.) Voisin verrata tätä esimerkiksi salilla käymiseen. nsin kaikki on hemmetin rankkaa, mikään ei onnistu, mutta lihasten kasvettua, alkaa kaikki sujua paremmin ja paremmin.

Esityskisat on myös yksi syy miksi haluan kehittyä cossaajana. Haluan seistä lavalla ja näyttää muille luomukseni tarinan muodossa. Haluan astua uuden askeleen cossajana ja muutenkin, haluan tehdä pukuja ja esityksiä myös muille, jakaa heille omaa osaamastani ja näyttää, että taitojaan voi saada paremmiksi ja oppia luomaan jotain kaunista.
Olen aina ihaillut kisaajia, olen aina katsonut silmät sydämen muotoisina heidän upeita asujaan ja visuaalisesti näyttäviä esityksiään. Esityskisaajat ovat tehneet puvun ja vielä esityksen ja kaikki poikkeuksetta onnistuneet niin hyvin, että ah, voin vain haaveilla samaisesta suorituksesta!
                                     Olette kaikki kisaajat rohkeita ja upeita, muistakaa se!


Mutta odottakaa vain, te näette minut vielä kisakentillä!

Conien ilmapiiri, se on saanut minut myös haluamaan kehittyä. Cosvivionissa tapasin ihania ihmisiä, he saivat intoni taas nousemaan.  Kuten joku ehkä ihan ensimmäisestä postauksestani muistaa, cosvision oli con jonne menin aivan yksin, vailla ketään tuttua. Mutta löysin ihanat ihmiset, jotka tekivät kokemuksesta aivan ihanana ja mahtavan conin.
     Myöskin moni ihminen rohkaisi minua kun juttelin heille, he kertoivat omista cosseistaan ja tuntemuksistaan ja olin haljeta onnesta. He ovat tunteneet samalla tavalla, olleet yhtä epävarmoja itsestään ja cosseistaan, mutta kasvaneet sen vaiheen yli ja nyt he seisovat edessäni mitä upeimpien cossien kanssa, itsevarmoina ja positiivisina.

Ihmiset ovat syy miksi menen coneihin. Saan uusia ystäviä, conit ovat minulle kuin tukikanava. Siellä on minua ymmärtäviä ihmisiä, he kärvistelevät ehkä itse samojen ongelmien kanssa. Olen sosiaalinen ihminen, pidän muista ihmisistä ja heidän kanssaan keskustelusta. Minulla on ystäväpiirissäni niitä henkilöitä jotka tulevat coneihin, mutta haluavat kärvistellä jossain nurkassa kanssani. Kun joku ehkä tulee puhumaan meille, näyttävät he hapanta naamaa, samalla kun minä iloitsen uudesta tuttavuudesta. Ja sitten on niitä jotka eivät halua tutustua kehenkään, pysyvät vain samoissa porukoissa ja tyytyvät elämäänsä.
     Kaikki nämä ovat okei, se on heidän tapansa olla coneissa. Minun tapani on tutustua ihmisiin, jutella heille ja haalia uusia tuttavuuksia. En voi ketään pakottaa seuraamaan minua, ihmiset saavat jäädä kanssani jos haluavat, he voivat puhua minulle jos haluavat, mutta jos eivät, annan heille sen oikeuden omaan tilan minkä he haluavat.

Mitä minä siis saan cosplaysta? Saan uusia ystäviä ja tuttavuuksia. Saan tukea ja turvaa muista, kykenen puhumaan ja keskustelemaan muiden kanssa. Saan haastaa itseni ja taitoni, ja asetan itselleni tavoitteita. Tunnen onnistumista ja epäonnistumista, iloa ja surua. Käytän päätäni luovasti ja hyvällä tavalla ratkoessani ongelmia jotka muut ovat ratkoneet jo vuosia sitten. Coneissa iloitsen ja hymyilen, nauran muiden kanssa heidän puhuessaan omista mokistaan ja annan tukea uudelle cossaajalle, joka kaipaa rohkaisua ja on epävarma itsestään. Haluan olla esimerkki ja tukipilari, kantaa korteni kekoon tässä pienessä rykelmässä, joka kutsuu itseän coplayn harrastajaksi.Haluan viedä omalla tavallani tätä lajia eteenpäin, luoda hyvää ilmapiiriä. Haluan kisata ja koetella hermojani kisajännityksellä. Haluan olla se ihminen, joka onnittelee kisaajia hyvästä suorituksesta, mutta tuntea myös itse sen fantastisen tunteen, kun joku tuleekin sanomaan minulle; ”Hei, olit se kisaaja. Hemmetin hyvä esitys.”

Tästä rakentuu minun tahtoni cossata. Paljon jäi sanomatta, sanoin liikaa ja kirjoitan oudosti. Olkaa tekin

onnellisia, nauttikaa (jos voitte) cossienne tekemisestä ja antakaa hyvän ilmapiirin levitä coneihin. Näin saamme lisää uutta verta pieneen populaatioomme, annamme hyvän ympäristön kehittyä.

Katsokaa, minä kehityn, kaikki ympärillänne kehittyvät koko ajan, sinäkin kehityt. Minä, joka ei osaa edes ommella, seisoo vielä ehkä juuri sinun katseesi alla kisakentällä joskus ja hymyilee onnellista ja voittajan hymyä. Ei siksi, että esitys olisi mennyt hyvin ja voittaisin varmasti. Vain ja ainoastaan siksi, että olen ylittänyt itseni, olen voittanut pelkoni.

Ja kaikki tämä vain siksi, että olen cossaaja.