Satuttavat sanat

Minä, huiman kahdeksan seuraajan blogi, olen joutunut netin ihmemaailman mustamaalaamisen kohteeksi.Jossain yksityisessä facebookin cosplay ryhmässä (ei siis suomen cosplay-piiri), minusta on puhuttu hyvin negatiiviseen sävyyn. Olen kuulemma epäaito, teennäinen sekä sinisilmäinen.  Yksi tuttavani auliisti nappasi kuvakaappauksen kommenteista ennen kuin poistui koko ryhmästä. En ole edes kysynyt ryhmän nimeä häneltä, koska en näe sen auttavan.


Niiden ei tietenkään varmaankaan koskaan ollut tarkoitus joutua silmiini, mutta olkoon tämä opettava esimerkki. Älkää koskaan, ikinä missään ryhmässä olko ”ei tää henkilö koskaan saa tietää.” Uskokaa pois, yleisesti ottaen tälläisillä asioilla on tapana tulla julki joskus. Ja koskaan ei ole hyväksyttävää haukkua toista, edes siellä internetin sopukoissa, mistä sen haukkumisen ei pitäisi tavoittaa haukuttavaa henkilöä.


Haluan myös sanoa, että oikeasti, en ole mitenkään vihainen teille, oikeastaan en ole vihainen ollenkaan. Olen vain huvittunut. Sillä en olisi koskaan uskonut, että löytäisin itsestäni tuollaista tekstiä. Olen kuitenkin aika tuntemaon ihminen, ekä ole mitenkään pinnalla. Kukaan ei tunnista minua coneissa, olen vain massaan sekoittuva kulkija. Minulla ei ole montaa lukijaa eikä blogini katseluhistoria ole päätä huimaava. Eihän siis pitäisi olla mitenkään odotettavaa, että minusta löytyy tekstejä somen ihmeellisestä maailmasta?Ja vaikka minua eivät kyseiset kommentit satutakkaan, niin harmittaa silti ihan vähän. Olen nähnyt paljon aikaa ja vaivaa kehittymiseeni ja olen myös yrittänyt antaa ihmisille oikeanlaista kuvaa itsestäni. Mutta näköjään en ole täysin onnistunut.


Joten miksi minä? Miksi minut on napattu nyt johonkin pienimuotoiseen myllytykseen? Sitä en tiedä, enkä varmasti saakkaan tietää, elleivät tuolla sivuilla puhelleet henkilöt tule minulle puhumaan. Minua saa ihan rauhassa lähestyä, en ole mitenkään pahasuinen tai kanna kaunaa. Voin vakuuttaa, että en oikeasti ole teille vihainen ja ala huutamaan pää punaisena, jos otatte yhteyttä minuun. Minun kanssa voi jutella, voimme keskustella ihan rauhallisessa hengessä.

On jotenkin harmi, että joku sanoo minusta noin. Ei sillä, että haluaisin jokaisen pitävän minusta, sillä kaikki ei vain voi pitää kaikista, se on ihan ymmärettävää ja elämän tosiasioita. Mutta en haluaisi blogin kautta antaa itsestäni epäaitoa kuvaa, en siihen ole ainakaan pyrkinyt. Olen kirjoittanut ja sanonut asioita, jotka kykenen pitämään tai ovat totta. En ole ylistänyt ompelutaitojani, enkä kehuskellut osaamisillani.  Ihan vain siksi, etten osaa yksinketaisesti ommella. 

Olen vain sanonut, että omalla esimerkilläni haluaisin saada pieneen coslpayn harrastajien joukkoomme positiivisuutta. Ehkä sitten näin sanotessani olen tullut nostaakseni itseni jalustalle, mutta se ei ole ollut tarkoitus. En ole koskaan halunnut nostaa itseäni jalustalle, sillä en todellakaan kuulu sinne, en ole mahtava ihminen, joka ansaitsee kaikkien huomion ja ihailun. Olen ihan tavallinen, joka vain yrittää omalla toiminnallaan luoda positiivista henkeä.

Onko jotenkin väärin yrittää olla iloinen ja positiivinen, onko myös väärin antaa sellaista kuvaa blogissaan?

Voihan se olla ärsyttävää, jos toinen on yltiöpositiivinen, mutta en voi sanoa että olisin 24/7 ajasta positiivinen. Vaikka pyrinkin hymyilemään ja olemaan onnellinen pienistä asioista ja nauttimaan elämästä, niin en aina jaksa olla pirteä. Joskus ei vain jaksa olla iloinen. Joskus kun oikein menee kaikki pieleen, niin ei keksi mitään hyvää mitä on tapahtunut.
Mutta olen pari vuotta sitten ollut sellaisella myllytyksessä, että en enää halua olla masentunut ja maailmassa mitään hyvää näkemätön ihminen. Koska se ei ole niin, maailmassa on paljon hyvää, maailmassa on paljon kauniita asioita. Yritän nauttia pienistä asioista ja valaa itseeni positiivista mieltä. Ja se on onnistunut hyvin. Olen aivan erilainen kuin pari vuotta sitten ja olen tyytyväinen siihen. Olen löytänyt sen lapsuuden ilon, joka oli joskus hukassa.
Mutta joka tapauksessa, kuten olen toitottanut, täällä ei ole tarpeeksi positiivisuutta. Ja en ainakaan ole halunnut antaa itsestäni ylipositiivista kuvaa.

Mutta tämä maailma ei koskaan muutu, kukaan ei muutu jos kaikki kulkevat vain sovittua polkua, kukaan ei puhu keskenään. Yritän iloisella ja positiivisella asenteella houkutella ihmisiä, sillä haluan tutustua uusiin ihmisiin. Eihän hymy ketään tapa, eihän? :) 

Huomatkaa, _veromon_ 

En luule pärjääväni esityskisoissa, sillä en ole vielä kisaamaan päässyt. En oleta, että heti ekasta kisasta tulisi heti voitto, en oikeastaan odota edes sijoitusta.   En luule että saan edes kolmannesta esityskisasta sijoitusta. Saan sijoituksen sitten kun saan, se ei ole minun pointtini hommassa. Tottakai sitä kaikki haluavat varmastikin voittaa ja esityksellään sitä hakevat, mutta minulla on myös omat syyni, miksi haluan kisata. Haluan näytellä ja haluan näyttää yleisölle kovan työni uurastukset. Haluan antaa yleisölle viihdyttävän ja mieluisan esityksen. Haluan saada palautetta esityksestäni ja tehdystä työstä. Mutta haluan myös pitää hauskaa lavalla ja antaa hauskuuden välittyä myös yleisölle.

Sitten kun kisakentille astun, niin en voi olettaa että kaikki menee ekalla kerralla täysin nappiin. Eihän se ole oikeastaan missään niin, että ollaan seppiä syntyessään.
En ole osallistunut vielä esityskisoihin, koska ompelutaitoni ovat mitättömät. Haluan ensin vähän kehittyä ja vasta sitten lähteä harjoittelemaan viihdyttävän ja katsottavan esityksen tekoa.

Ja tarvitseehan esityskisoissa taitoa. Vaikka pääpaino ei olekaan puvuissa, niin on erittäin hankalaa tuottaa näyttävä ja viihdyttävä esitys. Ei voi mennä vain spontaanisti lavalle ja päättää siellä mitä tekee.
Pitää miettiä tarkkaan mitä tekee, miksi tekee ja miten tekee. Pitää miettiä onko esitys viihdyttävä, onko se sopivan pituinen, mitä lavasteita käyttää, mitä laittaa soimaan taustalle ja paljon muuta.

En myöskään luule olevani vermilion cityn kuumat kaivosmiehet kakkonen. Jotenkin outoa että minua edes verrataan heihin, kun en ole edes vielä kisannut. En ole mitenkään samassa sarjassa heidän kanssaan, heillä on kokemusta ja taitoa, joita minulta ei vielä löydy melkein yhtään. He ovat tehneet ihan hemmetin hienon ja viihdyttävän esityksen silloin Desuconissa, jonka eteen on varmasti nähty aikaa ja vaivaa.
Joten, en todellakaan luule olevani he, ja hekin ovat ihmisiä esityksen takana, eivätkä pelkkä esitys. He eivät ole vain ”vermilion cityn kuumat kaivosmiehet”, vaan ovat kolme hengittävää ja kävelevää ihmistä, joilla on omat tunteet.

Ehkä tämä on osittain totta. Esityskisat voivat olla se missä pärjään, siksi etten (kuten olen jo maininnut) osaa ommella huimia tekeleitä. Olen myös omasta mielestäni hyvä esiintyjä, joten miksi en sitten alkaisi myös kisaamaan siinä kategoriassa joka olisi minun taidoilleni luontainen? En osaa tehdä näyttäviä ja hienoja pukuja, joten miksi menisin pukukilpailuihin, joissa tekisin ihan ok puvun, mutta en koskaan tulisi tuntemaan oloa ”hei, nyt onnas, puku on ihan kamala, mutta onnas!”

Toki esityskilpailuissa myös arvostellaan puku, ja siihen pukuun pitää panostaa 110% myös, mutta se ei ole ainoa arvostelu periaate. Esityskisoissa voin mahdollisesti lavalla tuntea sen tunteen, sen mitä haluankin ”No, sauma on vähän vino, mutta hemmetti, esitys meni hyvin!”
Joten jos minulla on vähän puutteelliset ompelutaidot, mutta hyvät esitystaidot, niin miksen saisi sitten suuntautua esityskilpailuihin ja jättää tavalliset pukukilpailut muille? Miksi pitäisi väkisin mennä puvun ulkonäköön painiotteiseen kisaan näyttelemään vinoja saumojani?

Ja kuten jo sanoin, esityskilpailut vaativat yhtä paljon työtä kuin tavallinen pukukisa.

Mistä edes tällaisen käsityksen joku on saanut?
Ehkä minun päähäni ei vain mene, että joku ehkä pitää esityskisoja läpihuutojuttuna. Minulle ne ovat kuin arvokilpailuja ja aina pakko päästä katsomaan jos conissa sellaiset järjestetään. Ihailen jokaista lavalle noussutta ja osoitan tukeni aina raikuvilla aplodeilla. Pyrin aina mennä kehumaan esityksissä olleita ihmisiä, sanomaan heidän esityksistään kivoja juttuja.
Kaikki eivät näköjäänkään ajattele noin. Ja eihän kaikki voikaan ajatella samalla tavalla, maailmasta tulisi liian mustavalkoista.

Ehkä tämän asian puiminen riittäisi nyt.  Koska minusta kirjoittelevat ihmiset taitavat seurata blogiani, niin toivon heidän lukevan tämän postauksen.
Toivoisin heidän tulevan puhumaan minulle, voin antaa sähköpostinikin jos haluatte.  Toivon myös että muut ihmiset heräisivät, ei ole koskaan oikein puhua pahaa muista ihmisistä, ei edes jossain salaisessa facebook ryhmässä.  Jotkut ihmiset voivat olla paljon herkempiä tälläisille, minulla vain on kehittynyt kova nahka. Hhe saattavat oikeasti loukkantua tälläisistä sanoista todella pahasti. 

Joten kiltit ihmiset, olkaa toisillenne ystävällisiä! Ei viitsitä pilata hyvää ilmapiiriä tällaisella, eihän? Olen aina nähnyt suomessa cosplayn positiivisena harrastuksena, joten pidetään se jatkossakin sellaisena!